
KELTAISEN IHMISEN AALTOJAKSO
5.5. – 17.5.
Tzolkinissa kin/päivät 92–104
Elämään on siunaantunut niin paljon positiivista runsautta, että pitkään aikaan en ole ehtinyt kirjoittaa sinulle ajatuksiani galaktisesta säätilasta. Toivottavasti olet kuitenkin muistanut katsoa päivittäiset vaikutukset ja aaltojakson merkityksen OmaMaya-palvelustasi?
Runsaus on tämän jakson kantava teema. Pitkä ja sitkeä työsi palkitaan säännöllisin välein, vaikka välillä olisi hyvinkin toivoton olo matkan varrella. Keltainen Ihminen tuo sen, mitä olet tilannut. Samalla se kyllä nostaa pintaan myös sen, missä tilaukset eivät ole menneet ihan nappiin, ja on aika tehdä tarvittavat korjausliikkeet. Sitä saa mitä tilaa. Sinun ei kuitenkaan tarvitse alkaa syyttelemään itseäsi epäonnistumisista, sillä lopulta virheitä ei ole olemassa.
Kaikella on tarkoituksensa ja tärkeä merkityksensä. Ellemme tekisi niinsanottuja virheitä, emme voisi paljoakaan oppia. Inhimillisyys ja itsensä hyväksyntä ovatkin jakson tärkeitä opetuksia.
Valkoinen Tuuli on jakson haastevoima. Se näyttää, kuinka aika vain nopeuttaa nopeutumistaan. Kaikki on entistä enemmän vain tässä ja nyt. Synkronismi laittaa kaiken uuteen järjestykseen monta kertaa päivässä, ja ennustamaton kaaoksen tuntu on ilmoilla. Olet varmaankin kuitenkin jo huomannut, ettet enää hermostu tästä kaikesta, vaan annat asioiden mennä luonnollisella painollaan. Kaikki sujuu kuin tanssi.
Ole tarkkana havainnoimaan, mille annat voimasi ja mihin sen keskität. Yksi tärkeimmistä asioista on kiinnittää huomiota ajatuksiinsa, sanoihinsa ja tunteisiinsa, sillä ne toteuttavat itseään entistä voimallisemmin.
Vappupäivänä kadotin pankkikortin Tampereella laiturin alle. Hävisi sinne ihan piiloon ja näkymättömiin. Asialle ei voinut tehdä muuta kuin kuolettaa kortti. Sanoin ystävälleni lähinnä huumorilla, että varmaan joku kiva mies soittaa ja kertoo löytäneensä sen jostain Pyhäjärveltä ajelehtimasta. Meni viikko ja kiva mies, jolla oli lähes sama puhelinnumero kuin minulla, soitti ja kertoi löytäneensä kortin uintireissulla 🙂
Tämä on vain yksi niistä monista manifestoinnin kokeiluistani, välillä tosissaan, välillä huumorilla, joita olen nyt tehnyt jo pidemmän aikaa. Aivan käsittämättömiä suuria ja pieniä asioita tapahtuu, kun rohkenee venyttää mielensä rajoitteita ja uskaltaa vain tilata parasta, utopististakin.
Tällaisia kokeiluja suosittelen sinullekin saadaksesi tuntumaa kasvavista luomisvoimistasi. Kokeile aluksi jollain pienellä, kuten kimppu kukkia tai autonhuolto alehintaan. Mielikuvituksesi on tärkein työkalusi.
Jos menet niukkuus edellä ajatellen, että ei se voi toteutua, kun ei ole rahaa tai sitä ja tätä, jää luomus puolitiehen. Olet jäänyt mielen rajoitteisiin kiinni. Keskity siihen, mitä haluat, älä siihen, miten se tulee!
Ei tarvitse olla ensin isoa kasaa rahaa, ennenkuin voi alkaa unelmoida, ja tehdä tilauksia kosmiseen verkkokauppaan. Kaikki alkaa ajatuksesta ja sen vapaudesta. Tärkeä ainesosa on kiitollisuus. Kiitä kaikesta vähästäkin, mitä sinulla jo nyt on. Kiitollisuuden aiheet lisääntyvät ihmeellisin tavoin.
Annetaan siis sielulle ja mielikuvitukselle vapaat siivet, ja ihmeet vyöryvät luoksesi. Ei ole niin toivotonta asiaa, johon tämä ei toimisi.
Kiteytä päämäärä yhdellä lauseella: miten haluat, että asia menee? Kirjoita se ylös. Unohda se. Ylläty ja iloitse kiitollisena, kun vastaanotat vielä runsaammilla koristuksilla kuin olit ajatellut.
Sinulla on käsittämätön luomisvoima käytössäsi. Olet entistä enemmän vastuussa elämäsi luomuksesta ja siitä, mitä vedät tuulen nopeudella luoksesi. Kiitollisuus, positiivisuus ja salliva asenne ovat korvaamattomia luomistyökalujasi.
Koska aika nopeutuu, myös manifestoimisen kykysi voimistuu ja nopeutuu. Tämä mahdollistaa sen, että lähes kaikki alkaa olla mahdollista. Nyt jos koskaan on tunnistettava ihmisen kätkeytyneet voimat.
Kaiken perustuksena on vapaus ja vapaan tahtosi ilmaiseminen. Tämä jakso tulee näyttämään, oletko antanut voimasi ja vapautesi jollekin ulkopuoliselle taholle vai oletko vapaa luomaan elämääsi sen, minkä koet sydämessäsi tärkeäksi.
Huikeita manifestoimisen kokeiluja ja runsainta menestystä Sinulle.
– Päivi –


AJAN JA AVARUUDEN AVAIMET SUJUVAAN ELÄMÄÄN SINULLE
OmaMaya-palvelussa energia vaikutus henkilökohtaisesti sinulle Keltaisen Ihmisen aaltojaksolla.
Jokaisen päivän energia ja sen teemat.
Ymmärrät tuntemuksia, olotiloja ja tapahtumia.
Energiat vaikuttavat säännöllisesti ja syklisesti voimillaan juuri sinuun.
Tietoisena ajanlaadusta olet keräämässä suurimpia aarteita universumista.
Liity nyt OmaMayaan
TAPAHTUMAKALENTERISSA TOUKOKUUSSA

ATLANTIS SPA MEDITATION
21. – 28.9. MATKA HYVÄNOLON TASAPAINOON – Mallorca, Illetas
Ilmoittautuminen 16.5. mennessä: info@paivikaskimaki.com
Lähde mukaan huikealle hyvinvoinnin kokonaisvaltaiselle matkalle.
Lue esittelyt Matkat-sivuiltani tästä
Linkissä, esitteen lopussa tietoa myös Atlantis-mytologioista minun muistini mukaan.
Ihana ryhmä on alkanut kokoontua. Lämpimästi kutsun sinutkin mukaan.
Voit lähteä turvallisesti myös yksin ja jakaa huoneen toisen matkalaisemme kanssa, 2hh hinnalla.

17.5. ONLINE MAYA-ILTA
Maailmojen erkaneminen
– Keskuskanava ja PsiKrono eli sieluntehtäväsi uuden maailman kynnyksellä
19.5. Tzolkin-kalenterissa alkaa kymmenen porttipäivän voimallinen jakso. Sitä seuraa 3.6. alkava Keskuskanavan eli Zuvuyan suoralinjaus Lähteelle ja Linnunradan keskukseen.
Tämä on erittäin merkittävää aikaa, ja sen voimat saattavat tällä kertaa kohdistua poikkeuksellisin tavoin sinuun ja elämääsi.
Kun olet tietoinen galaktisen ajan laadun vaikutuksesta, osaat kohdistaa luomisvoimasi oikein. Kerron illassa jakson merkityksistä ja vaikutuksista.
Sinun sieluntehtäväsi, Maya-astrologinen voimamerkki / PsiKrono
Olet synnyttänyt ja elänyt todeksi jo pitkään sydäntietoista 5D-maailmaa. Samaan aikaan vanha 3D-maailma on erkanemassa entistä kauemmaksi. Tietoisuutesi lipuu jo uuteen aikaan.
Nyt onkin hyvä hetki tarkastella, mikä on sinun sieluntehtäväsi eli PsiKrono merkkisi uudella aikakaudella, myös tässä murroskaudessa. Saat tietää, miten PsiKrono-merkkisi näkyy persoonallisuudessasi ja samalla saat tietoa sieluntehtäväsi ydinlaaduista.
Saat tarvittavan materiaalin ja laskentaohjeen, kun ilmoittaudut verkkokaupassa alempana olevan linkin kautta.
Kerron illassa tarkemmin, mitä tarkoittaa 21.12.2032 ja siihen kohdistuva tärkeä seuraava rajapyykki koko ihmiskunnalle. Mayojen LongCount-kalenterissa koko ihmiskunta on ollut lähtöruudussa 21.12.2012 asti. Tilanteet tiivistyvät. Se, mitä odotimme tuolloin, on nyt tulossa esiin. Maailman muutosmylläkät ovat näkyvillä selkeinä. Ihmiskunta on ollut kuin tuulikaapissa hakien uutta suuntaa. Mihin universumi ohjaileekaan sinua tänä äärimmäisen tärkeänä ajanjaksona touko-kesäkuussa?
Lämpimästi tervetuloa mukaan huikeita oivalluksia antavaan iltaamme, jonka lopuksi teemme tähtimeditaation. Käymme hakemassa sielulliset koordinaatit tähdistä ja olemme entistä valmiimpia tulevaan.
Klo 18:00 – 20.00
Hinta: 35 €
Toteutus: Zoom
( saat osallistumislinkin tilausvahvistuksessa ja Maya-materiaalin, kun olet ilmoittautunut verkkokaupassa )
Ilmoittaudu mukaan verkkokaupasta tästä:

26.5. KOTKA – HENKILÖKOHTAISIA KATSELMUKSIA
Teen henkilökohtaisia katselmuksia selvänäköisesti ja Maya-astrologisesti.
Tieto kanavoituu kauttani sinulle tärkeisiin kysymyksiin ja tähän hetkeesi kosmoksen tähtimaailmoista äärimmäisen tarkkana täsmätyönä.
Moni asia saa aivan uuden merkityksen parisuhteessa, työssä tai perheen välisissä kiemuroissa.
Tähtipersoonallisuutesi avautuu tapaamisella usein ja saatkin aivan uuden ymmärryksen henkisen polkusi merkityksestä, suunnasta tai persoonallistuutesi erityispiirteistä.
Voit tulla ilman erityistä syytä tai kysymystä saamaan inspiraatiota ja voimaantumista.
Hinnat: 30 min 70e / 60 min 115e
Osoite: Korkeavuorenkatu 4 D, as 110, 6 krs, Kotka, Elonvalo
Ajanvaraus: info@paivikaskimaki.com tai 040 500 0050
Aikoja jäljellä klo:
10.30, 11.00, 14.00 ja 18.00