Punaisen Maan aaltojakso 2.9. – 14.9.2020
Tzolkinin päivät / Kin 157 – 169
Liike joka testaa rajoja
Muinaisille mayoille Punaisen Maan jumaluus oli nimeltään Caban.
Se liitettiin planeetta Maahan ja symbolin kurvikkaat muodot viittasivat nuoreen Maan jumalattareen.
Azteekeille jakson jumaluuteen liitettiin myös maanjäristykset ja vahva liike.
Näitä aineksia tällä jaksolla tullaan kokemaan tavalla tai toisella.
Kosminen kanavasi on niin auki, että et voi muuta kuin tuoda vahva sisäinen intuition liikkellepaneva voima Maan arkeesi elettäväksi.
Vuoret järkkyvät ja mannerlaatat rytisevät, mutta sinä et voi poiketa valitsemaltasi sydämen tieltä.
Vääränlaisiin kompromisseihin ei enää kykene lähtemään.
Kuluneen kesän aikana olemme läpikäyneet vahvan uudeksisyntymän jakson, joka on aktivoinut intuitiivisen herkkyytesi sille tasolle, että ulkoiset voimat eivät enää paljoakaan voi vaikuttaa saavuttamaasi tietoisuuden tasoon.
Sisäisen voiman tilaa nyt tarvitaankin, kun uusi Koronapelon aalto tuntuu puskevan kaikista medioista. Paras vastalääke tuohon ja muihinkin pelkoihin on pelottomuus. Luottamus sisäiseen tietoon. Ymmärrys kosmisista lainalaisuuksista, jotka vaikuttavat myös täällä Maassa. Vetovoiman laki sekä syyn ja seurauksen laki tuntuvatkin korostuvan.
Nyt testataan hienoissa olosuhteissa, miten rohkeasti sinä uskallat elää sisäisen totuutesi mukaan ja rohkean pelottomana,
vaikka ympärilläsi aaltoilee monenkirjavaa pelkoenergiaa.
Mikset keskittyisi näkemään itsesi terveenä ja onnellisena, sillä sitä saat, mitä tilaat. Tilataan siis positiviisuutta.
Itselläsi tai ympärilläsi voi olla vahvoja mielenilmauksia tai syviä tunnelatauksia tällä jaksolla.
Vain tiedät, vaikka et tiedä järkiperusteita miksi.
Vaikka massat ryntäävät yhteen suuntaan, sinä kuljet omaasi, vaikka se olisi kuinka poikkeavaa.
Seuraa ajan merkkejä ja signaaleja kuin kosmisina johtolankoina, ja löydät itsesi juuri oikeasta paikasta oikeaan aikaan.
Synkronismi kiihtyy entisestään ja aika nopeuttaa liikettään. Mitään ei voi enää ennustaa tai etukäteen tarkkaan suunnitella.
Kaikki tuntuu tapahtuvan viimehetkellä.
Suuret kokonaisuudet loksahtavat paikoilleen täpärän täydellisesti ilman suurempia suunnitteluita.
Ajan luonteen äärimmäisyydet näyttäytyvät siinä, missä tunteidesi reunat läikkyvät suuntaan jos toiseen.
Mikään ei ole niin varmaan kuin epävarmuus. Muutosvoimat sekoittavat pakkaa, ja kaaostunnelmat nostavat päätään.
Nyt jos koskaan pääset testaamaan henkisyyden oppeja. Tuo teoriat testiin.
Maadoittuminen ja keskuksessaan pysyminen ovat jakson valtteja.
Mielen toiminnan tunnistaminen ja sen kääntäminen positiiviseksi voimavaraksi on äärimmäisen tärkeää.
Oi elämä, kuinka erityisiä aikoja saammekaan elää!
Olemme todella ottamassa paikkamme galaktisessa kokonaisuudessa.
Uusi kerros kehonmuistia on avautunut.
Tunteet ja kehon oireet saattaavat näyttäytyä merkkeinä käynnissä olevasta tähtimuistisi heräämisestä.
Kaikki ei välttämättä tunnu kovin miellyttävältä, mutta autuaalliset vapaaksisyntymän hetket lisääntyvät.
Olet koko ajan sietokykyisempi muutoksille.
Elä yhä pidempiä aikoja korkeammin värähtelevässä kehotietoisuudessasi.
Onnen ihmeelliset hetket lisääntykööt!
Kirjoittamani syventävä ajanlaadun kuvaus maya-kalenterin syklisesti vaihtuvista energioista.
Saat käyttöösi upean työkalun, jonka avulla ymmärrät elämäsi tapahtumia, omia tuntemuksiasi ja
energian muutoksia henkilökohtaisesti.
Saat galaktisen säätiedotuksen noin 2 kertaa kuukaudessa sähköpostiisi.
OmaMayan avulla saat selville sinulle tärkeät ajankohdat
- Sinulle henkilökohtaisesti tärkeät maya-kalenterin jaksot ja niiden kestot.
Tieto siitä, kuinka ne vaikuttavat juuri sinun elämässäsi ja fyysisinä tuntemuksina tai kasvuteemoina - Erityiset voimapäivät, jolloin on tärkeää olla ajanhermolla omien päätösten kanssa
- Galaktiset aktivaatiopäivät ja tähtiporttipäivät
- Tiedät, milloin on aika toimia ja milloin levätä
- Tiedät, milloin on sinulle suotuisat jaksot ja milloin on kasvun aika
- SEURAAT LUONNOSTAAN MAYA-KALENTERIA
OmaMayan avulla osaat rytmittää oman arkesi galaktisen energian rytmiin!
Opit ymmärtämään itseäsi ja ympärilläsi olevia ihmisiä.
Liity OmaMaya-jäsenpalveluun
Saat täsmätietoa galaktisesta ajanlaadusta ja sen vaikutuksista.
Universumin avaimet menestykseen ovat käsissäsi.
Käy laskemassa oma maya-syntymämerkkisi tästä
Youtube-kuukausivideoni tässä
9.9. Maya-astrologinen ONLINE-ilta
klo 18 – 20.30
Ilta sopii kaikentasoisille maya-astrologiasta kiinnostuneille.
Miltä tuntuu elämä uudeksisyntyneenä, kun Keskuskanava ja porttipäivien jaksot on vihdoin eletty läpi?
Erityisiä kokemuksia, tuntemuksia ja fyysisiä olotilojen vaihteluita on ilmoilla. Uudistunut tietoisuutesi haluaa lähteä toimeen uudistuneella tavalla. Menohan on sitten sen mukaista. Illassa saat lisätietoa ajan vahvasta vaikutuksesta.
Maya-kalenterissa on menossa Punaisen Maan aaltojakso.
Synkronismin ennustamattomuus haastaa hetkessä elämisen kykyäsi.
Nyt aika, tuo uusi ulottuvuutemme, todella näyttää ihmeensä.
Kerron kuluvan ajan vaikutuksesta myös maya-syntymämerkkisi valossa.
Saat tietää, milloin ovat sinulle merkittävät hetket.
Millaisia mahdollisuuksia sinulla on toteuttaa itseäsi, ja milloin ovat tärkeät kasvun jaksot.
Ripaus tietoa siitä, kuinka seurataan Maya-kalenteri Tzolkinia, kun tiedät oman Maya-syntymämerkkisi.
Ellet tiedä maya-astrologista syntymämerkkiäsi käy laskemassa se ennen iltaa tästä linkistä: tästä
Hinta: 35 €
Lunasta osallistuminen verkkokaupasta tästä linkistä
14.–15.9. HELSINKI / Malmi
Katselmuspäivät ja maya-astrologinen ilta
Teen päivän ajan henkilökohtaisia katselmuksia ajanvarauksella. Selvänäköisesti ja/tai maya-astrologisesti.
Tervetuloa kuulemaan, mitä sinulle kanavoituu tähän elämäsi hetkeen kauttani elämän inspiraatioksi ja tienviittojen selkiyttämiseksi.
14.9. Klo 18–20.30 Maya-ilta
Illassa saat tietää, millaiset tunnelmat sinulle on tiedossa tämän syksyn ja loppuvuoden aikana oman maya-astrologisen syntymämerkkisi valossa. Ellet tiedä maya-merkkiäsi, selvitämme sen. Mikäli tiedät jo syntymämerkkisi, voimme paneutua toisen tärkeän laadun, voimamerkkisi ( Psi Krono ) teemoihin ja sen myötä sinulle tärkeisiin jaksoihin loppuvuonna.
Elämme planeettamme kannalta poikkeuksellisia aikoja.
Paikka katselmuksille ja illanviettoon:
Sielunkuu / Sointukylpylä, Malminkaari 23 B, 2.krs, 00700 Helsinki – www.sielunkuu.fi
Ilmoittautuminen iltaan ja ajanvaraus katselmukseen:
info@paivikaskimaki.com tai txt 040 500 0050
Katselmuspäivä – Maya-meditaatioilta
Henkilökohtaiset katselmukset
Teen päivällä henkilökohtaisia katselmuksia selvänäköisesti ja/tai maya-astrologisesti.
Tervetuloa kuulemaan, mitä sinulle kanavoituu kauttani tähän hetkeen elämäsi avuksi.
Ajanavaraus: info(at)paivikaskimaki.com tai 040 500 0050 txt
Maya-astrologinen ja Rauhan tähti -meditaatioilta klo 18–20
Katson jokaisen maya-astrologista karttaa. Saat tietää, millaiset energiat vaikuttavat sinun elämässäsi tällä hetkellä, ja millaisia tunnelmia on tiedossa. Et tarvitse aiempaa kokemusta maya-astrologiasta, mutta saat huikean itsetuntemuksen paketin mukaasi. Maailmamme on myllerryksessä ja monet haastavat uutiset vaikuttavat jokapäiväiseen arkeemme. Teemme meditaation sisäisen rauhan vahvistamiseen pysyäksesi entistä vankemmin omassa keskuksessa.
Välitämme valon ja rauhan voimat kollektiiviseen maailman mieleen auttaaksemme osaltamme Äiti-Maata ja sen kaikkia eläviä olentoja.
Oviraha iltaan 35 € ( sisältää maya-materiaalin )
Ilmoittautuminen iltaan ja ajanvaraus katselmukseen:
info@paivikaskimaki.com tai 040 500 0050
Paikka: Porin henkinen keskus, Vanha Koivistontie 12, Pori
Klo 17–21.00
Illassa pääset tutustumaan voimamerkkiisi eli PsiKronoon.
Voit seurata OmaMaya-jäsenpalvelua tai yleensäkin maya-kalenteria tämän jälkeen myös voimamerkkisi valossa.
Tästä illasta saat huikeat voimavarat itsetuntemukseen ja elämänhallintaan.
Mikäli olet jo perehtynyt maya-astrologian perusteisiin, tiedät maya-syntymämerkkisi ja olet hivenen tutustunut maya-kalenterin Tzolkinin käyttöön, soveltuu tämä ilta ehdottomasti sinulle.
Selitän tarkemmin, mitä tarkoittaa kvartetti.
Voimme käydä läpi omia kysymyksiäsi maya-kalenterin rakenteista ja muusta sinua kiinnostavasta.
Tervetuloa syventämään omaa maya-tuntemusta iloiseen yhteiseen iltaamme.
Ota mukaan kirjoittamani Maya-astrologian opiskelumateriaalisi tai tilaa se verkkokaupastani tästä
Ilta toteutetaan Zoomilla.
Saat tarkat ohjeet sen käyttöön verkkokaupan tilausvahvistuksesta, jonka saat lunastettua osallistumisesi.
Klo 17–21
Hinta: 85 €
Osallistuminen online-kurssille verkkokaupassa tästä linkistä
Lisää tapahtumia nettikalenterissani
PUHELIN- JA SKYPE-KATSELMUKSET
Selvänäköisesti ja/tai maya-astrologisesti
Kanavoitua tietoa tämän hetken elämäntilanteeseen.
Uutta tietoa tai selvennystä tapahtumiin, vahvistusta omien päätöstesi tueksi.
Voit miettiä kysymyksiä tai tulla kuulemaan ilman mitään erityistä syytä,
mitä kauttani kanavoituu sinulle tähän hetkeesi.
Yleensä saan tiedon ennen puhelun alkua siitä, mikä on tärkeä viesti ja tieto asiakkaalle.
Ajanvaraus nettikalenterissa tästä
Varaa haluamasi aika ja käy maksamassa verkkokaupassa.
TAI
Kysy vapaata puhelinaikaa sähköpostilla
Ajanvaraus: info@paivikaskimaki.com tai txt 040 500 0050