Kirjoitettu

Luotatko itseesi – Maya-päivitys

12.4. – 24.4.2020 VALKOISEN TAIKURIN AALTOJAKSO
Tzolkinin päivät / Kin no 14 – 26

AIKA ON AJATTOMUUTTA JA ITSELUOTTAMUSTA

Edellinen aaltojakso Lohikäärmeen laadulla pysäytti luottamaan elämään.
Taikuri pysäyttelee luottamaan itseen.

  Se kehottaa tutustumaan sisäisiin maailmoihisi, joissa maagiset yhteytesi avautuvat niin
tietoisuudessa kuin kehollisesti.

Taikurin energia kuljettelee syvämietteisiin, mystisiin ja kissamaisen itsenäisiin oloihin.
Ajattomuus, jossa on tarkoitus kuulla sisäisen viisauden entistä vahvemmin herkistyvä ohjaus.
Tarve olla yksin ja kääntyä sisäänpäin korostuu.

Mielenkiintoisella tavalla vallitseva karanteeniaika on täydellisessä harmoniassa
Tzolkin-kalenterin kanssa.

Jokin uusi on heräämässä ihmiskunnassa sen yhtyessä ajattomuuteen ja
äärettömään sydänluomisen kenttään.

Uudistuva tietoisuus aktivoituu psyykkisesti ja fyysisesti.

Korona näyttää tämänkin asian suhteen antavan mitä täydellisimmän
mahdollisuuden olla läsnä itsen kuuntelussa, joka on Taikurin tärkein opetus.
Omassa tilassa, omaan tahtiin tarvitaan hiljentymisen aikaa itselle.

Edelleen olemme synnytyksen alkuvaiheissa, ja uudeksisyntymä käynnistyy ensin sisäisessä olemuksessasi.
Tällä kalenterikierroksella aktivoidaan hyvinkin uutta tähtiolemusta.
Kun tämä kierros 14.12.2020 päättyy, saatat elää hyvin erilaisessa maailmassa, hyvin erilaisena ihmisenä.

Taikuri tarjoilee siemeniä uudeksisyntymään. Istuttele ideat ja ajatelmat sydämesi puutarhaan.
Vaali niitä itseluottamuksella ja yksityisyydessäsi.
Ne tulevat pinnan alta esiin versoen omaan luonnolliseen tahtiinsa.
Et voi pakottaa tai kontrolloida elämän kasvua.

Energia voi olla saamatonta, ennustamattoman arvaamatonta ja väsyttävää.
Halu olla yksin näyttäytyy.
Kuten Taikurin symbolissakin, ulkoiset ärsykket suljetaan pois yksityisestä omasta tilasta.
Sulje silmät, korvat ja suu.

Kohdista tietoisuus kolmanteen silmään ja taivasnäkijääsi.

Äänettömässä, hitaassa sisäisen itsen olossa olet sisäisen velhosi taajuudella.
Mitä erityisimmät maailmat voivatkin avautua unissa tai päivätajunnassa.

Jaksolle sisältyy useita poikkeuksellisia tähtiportti- ja kaksoisporttipäiviä.
Tähtipöly voikin aktivoida erityisiä kokemuksia.

Fyysinen keho voi reagoida vahvasti näissä energioissa.

Jakso voi haastaa sinut oman rajan vetämiseen ja itseluottavaiseen kommunikointiin.
Elämä haastaa löytämään tinkimättömän oman voiman keskuksen.
Moni aiemmin jo käsitelty asia voi nousta pintaan, uudelleen kohdattavaksi.

Monet tunnelukot saattavat pamahtaa auki aiheuttaen myös tunnepamauksia.

Universumi kysyy, uskallatko olla yksin.
Uskallatko kohdata syvimmät alitajuntasi syöverit.
Tunnistatko oman varjosi?

Matkallasi valoon sinun on opittava tunnistamaan ja kohtaamaan myös varjon ja pimeyden voimat.

Taikuri on mestari niin kirkkaimman valon kuin syvimmän pimeyden hallinnassa.
Hyväksy siis oma varjosi. Hyväksy maailman varjo.
Opi tunnistamaan egomielen toiminta.
Hyväksy, salli ja antaudu kohtaamaan kaikki eteesi nouseva.

Kiitos tuhannesti teille ihanista palautteista liittyen OmaMayan uudistuksiin 🙂
Grafiikkaa on muokattu lukemisen helpottamiseksi.
Pääset heti alussa päävalikoiden kautta lukemaan, milloin ovat jakson:

Voimapäivät ja tähtiporttipäivät
Haaste ja kasvuteemat
Psyykkiset ja fyysiset tunnelmat

Vaikutus kaikille maya-merkeille tarkasti kuvattuna
Linnajakso
Vuodenaika

Taikurin aaltojakso vaikuttaa erityisellä tavallaan
Valkoisille Taikureille
Keltaisille Siemenille
Punaisille Käärmeille
Sinisille Käsille

Maya-syntymämerkkisi väri määrittelee miten se vaikuttaa juuri sinun elämässäsi
Keltaiset syntymämerkit ovat haasteen alueella
Punaiset samankaltaisella
Siniset täydentävällä
Valkoiset omallaan

Jokainen aaltojakso kalenterissa haastaa, vahvistaa, auttaa ja luo elämää meille jokaiselle.
Tzolkinissa ovat ajan ja avaruuden avaimet.
Kierros kierrokselta kosmiset kangaspuut kutovat ajan ja elämän kudelmaa.
20 symbolia ja 13 toiminnan tapaa luovat galaktisen rytmin, joka tahdistaa tekemisesi
luonnolliseen tähtitanssiin, Maan arjessa toteutettuna.

Nyt olemme lähteneet hyvin poikkeukselliselle luomisen kierrokselle.
Se mitä 2012 odotettiin ja mistä on puhuttu, tulee käytännön toteutukseen.
Tapahtumat ovat ottaneet uuden, konkreettisen askeleen tielle, jolta ei ole paluuta.
Tätä olet alitajuisesti odottanut.
Nyt lähdetään tosi toimeen, elämään todeksi sitä, mitä olet henkisen kasvusi tiellä opiskellut.

On hyvä hetki liittyä OmaMaya-jäseneksi,
pääset heti kierroksen alussa mukaan seuraamaan
energian vaikutusta elämääsi.

 


 

Liity OmaMaya-jäsenpalveluun
Saat täsmätietoa galaktisesta ajanlaadusta ja miten se vaikuttaa sinuun.

TUNNE MIELESI JA OMISTA AIKASI!

 

LIITY OmaMaya-JÄSENEKSI TÄSTÄ

OmaMaya-jäsenyys

Käy laskemassa oma maya-syntymämerkkisi tästä


PUHELIN- JA SKYPE-KATSELMUKSET
Selvänäköisesti ja maya-astrologisesti

Poikkeusaikana poikkeushinnoin.
30 min 45,50 €
60 min 70 €
60 min tallennettuna 80,50 €

Kysy vapaata puhelinaikaa sähköpostilla
Ajanvaraus: info@paivikaskimaki.com tai txt 040 500 0050

TAI

Käytä verkkokaupassa alennuskoodia, joka on 211
1. Varaa aika nettikalenterista
2. Käy maksamassa verkkokaupassa puhelin- tai skype-katselmus varaamasi ajan mukaan
3. Lisää koodi 211 ostoskorissa kohtaan ”kupongin koodi” Klikkaa ”käytä kuponki”
4. Siirry maksamaan

Linkki ajanvaraukseen


Henkilökohtainen katselmus Maya-astrologisesti tallennettuna
Digitaalisesti tallennettu, sähköpostilla toimitettu ja puhumani katselmus maya-astrologisesta kartastasi.

Tulkinnassa käyn läpi syntymämerkkisi ja voimamerkkisi ydinteemat sekä näiden vuorovaikutuksen keskenään.
Millaisia luomisvoimia ja potentiaali sinusta löytyykään, ja mitä olet tullut toteuttamaan henkisenä tehtävänäsi.
Saat tietoa myös erityisesti sinun merkkeihisi kohdistuvista kasvuteemoista.

Katselmuksessa kerron myös, mikä on tämän hetken vuosienergiasi 13:n vuoden jaksossa.
Oletko kenties aivan uuden alussa, voimaantumisen jaksossa tai saattamassa loppuun vanhaa.
Vuosienergiajakson tunteminen auttaa hahmottamaan oivallisesti kuluvan hetken tapahtumia omassa arjessasi.
Moni asia saa uuden perspektiivin tämän katsauksen myötä elämässäsi ja itsetuntemuksen tiellä.
Kesto 60 min
Tilaa verkkokaupasta
tästä
Tilaa sähköpostilla: info@paivikaskimaki.com


 

Parisuhteen katselmus Maya-astrologisesti tallennettuna

Kesto 80 min
Digitaalisesti tallennettu, sähköpostilla toimitettu ja puhumani katselmus sinun ja kumppanisi maya-astrologisista kartoista.

Tulkinnassa käyn läpi syntymämerkkienne ja voimamerkkienne ydinteemat sekä näiden vuorovaikutuksen keskenäisissä suhteissanne.
Mikä teitä yhdistää ja mikä tuo haasteen hetkiä, kaikesta tästä saat kuulla lisää katsauksen myötä.

Kerron siitä, miten persoonallisuutenne ja toimintatapanne kohtaavat parhaiten ja missä on hyvä antaa toiselle tilaa. Käytännön vinkkejä toinen toisensa ymmärtämiseen ja itsetuntemukseen.
Lue lisää ja tilaa tästä