Kirjoitettu

Uuden vuoden juhlat

Hyvää uutta vuotta 13:n kuun tähtimatkaajan kalenterin mukaan. Uusi vuosi alkaa aina 26.7. ja kestää seuraavan vuoden 24.7. asti. 25.7. on aina päivä ajan ulkopuolella eli Vihreä päivä.

13:n vuoden sykleissä planeettamme on ollut synnyttämässä uusia päämääriä ja tekemässä tärkeitä valintoja uudeksi syntymiseen kolme vuotta. Tämä 13:n vuoden sykli alkoi 26.7.2019.

Tänään 26.7.2022 Tzolkinissa on kin/pv 69. Se on nimeltään Punainen Itsevallitseva Kuu. Tuon energian Maa-planeettamme saa koko tulevaan vuoteensa 26.7.2023 asti. Alkaa neljäs vuosi.

Ensimmäiset kolme vuotta ovat olleet todella sekavia, pelottavia ja elämämme pakkaa reippaasti sekoittavia. Uutta suuntaa on haettu sekavien ja haastavien muutosvoimien keskellä heinäkuusta 2019 alkaen. Nyt vihdoin jonkinlainen muoto ja raamit alkavat hahmottua, kun pääsemme neljänteen vuoteen.

Missä muodossa uuden ajan rakenteet tulevat näkyviin, kysyy Itsevallitseva 4. sointu. Määrittele puitteet, joissa pääset toteuttamaan itseäsi ja elämäsi luomusta. Muotoa ja uutta rakennetta koko ihmiskunta tulee hakemaan tämän vuoden ajan. Millaisia vanhoja rakenteita uuden tieltä tullaankaan ensin purkamaan?

Toisille tämä on se vuosi, jota olet alitajuisesti odottanut kenties pitkäänkin, ja se mitä odotit, tulee vihdoin näkyväksi.

Punainen Kuu lataa kaikkeen vahvat energiansa. Se on universaalin veden muisti, ja tunteiden vedet tänä vuonna saattavatkin läikkyä ja virrata monin tavoin. Kuu herättää uinuvaa solumuistia kehon vesissä ja laittaa liikkeelle paranemisen prosessit. Kyyneleet ovat herkässä niin ilosta kuin surusta.

Kuun kosminen arkkityyppi on Parantaja.

Erityisen vahva ja hoitava vuosi on edessä koko ihmiskunnalla kuten myös sen yksilöillä.

Heräämme muistamaan, keitä oikein olemme ja mihin kaikkeen pystymme. Suomut putovat silmiltä, ja näet kaiken kirkkaan rehellisesti. Symbolit, signaalit ja ajan merkit ovat parhaita oppaitasi kohti uutta.

Monia puhdistuksia on jo käyty läpi, ja parhaimmillaan löydät uuden ja vapaana virtaavan tunteiden virran. Se kuljettaa sinut ennustamattomasti juuri sinne, missä valoasi juuri nyt eniten tarvitaan.

Riittää, että ole tällä kauniilla planetalla tässä ajassa, ankkuroimassa tietoisuutesi valon kaikkien hyväksi ja planeetan hyväksi. Elä sydämesi totuuden mukaan ja luota suureen suunnitelmaan. Antaudu elämän virtaan. Pyydä saada olla täydellisessä synkronismissa kaikkeuden kosmisen tahdon ja Äiti Maan tahdon kanssa.

Yllä olevan kuvan avulla voit visualisoida Maan ympärille nuo sateenkaarisillat navalta toiselle. Meditoi tuota kuvaa, ja olet meditoimassa Äiti Maan parantuneeseen ykseyden harmoniaan.

Rakkaudellista uutta vuotta sinulle <3
Päivi


Uuden vuoden juhlat!

 

20.8.
FLOW-PÄIVÄ – ELOKUINEN PÄIVÄRETRIITTI NAISILLE LEPOPARKISSA
Nokia/Tottijärvi

Tule viettämään taianomainen voimapäivä uuden syklin alkuun!
Päivä koostuu kolmesta erilaisesta setistä, joista voit valita itsellesi mieleiset tai osallistua kaikkin kolmeen:

SETTI 1: klo 10.00–13.00 Kohottava ja vapauttava kehon ja sielun matka

SETTI 2: klo 13.30–16.30 Ikiaikainen viisaus ja tasapaino tässä hetkessä

SETTI 3: klo 17.00–20.00 Näynhakumatka voimametsään

Settien välillä on 30 min. tauko, ja Lepoparkin ihana rantasauna on päivän mittaan lämpimänä,
mikäli haluat käydä uimassa ja saunomassa.
Ota mukaan omia eväitä tai lunasta pikkusuolaista paikan päällä kioskista.

Päivän aikana on myös mahdollisuus henkilökohtaisiin tulkintoihin ja hoitoihin.

KOHOTTAVA JA VAPAUTTAVA KEHON JA SIELUN MATKA (setti 1)

10.00–13.00 / Ohjaajina Johanna Hautasaari ja Katja Frange

Avaamme päivän hoitavalla ja koko kehossa väreilevällä rummutuksella, joka kuljettaa kohti lempeää ja syvää joogamatkaa, jonka aikana jokaiselle osallistujalle kirjoitetaan pieni henkilökohtainen, intuitiivinen näkijäviesti. Annamme kehon virrata ja koko olemuksemme vapautua vastaanottamaan uutta, ja lopuksi nostamme energiat korkealle nauttien omasta olosta ja elosta!

Tämä kehollinen ja sielullinen kolmituntinen vahvistaa yhteyttä itseesi sekä lataa ihmettä, ihanuutta ja elämänvoimaa koko tulevaan syksyyn! Jooga sopii kaikille. Ota mukaan oma joogamatto ja juomapullo.

IKIAIKAINEN VIISAUS JA TASAPAINO TÄSSÄ HETKESSÄ (setti 2)

13.30–16.30 / Ohjaajina Sonja Kaunismäki ja Tinka Sjögren.

Tämä tutkimusmatka vie sinut alkuperäisen tietäjänaiseutesi lähteelle. Sinne, mistä löytyy ikiaikaisen viisautesi ja luonnollisen ihmisyytesi tasapaino, joka heijastuu läsnäolevaan hetkeen konkreettisena elävänä elämänä. Kesto 3h, jonka aikana käännämme katseen kohti sisäistä viisauttasi. Koet mm. vapauttavan meditatiivisen matkan, ihania kehollisia harjoituksia, lyhyitä valmennuksellisia tarinoita sekä alustuksia ja luonnon elementtejä.

NÄYNHAKUMATKA VOIMAMETSÄÄN (setti 3)

17.00–20.00 / Ohjaajina Päivit Kaskimäki ja Honkala.

Viemme sinut voimametsään hakemaan tulevaisuusvision. Voimapolun työkaluja ovat mm. MAYA-astrologia, jonka avulla selviää, mikä on G-pistevoimasi. Lisäksi erilaiset äänimaailmaelementit, selvänäkökanavointi, toiminnalliset voimatehtävät, henkilökohtaisen opaskortin saaminen sekä energeettinen voimaloitsu. Kesto 3h, jonka aikana yhteistoimintaa ja henkilökohtainen hetkesi.

 

Yksittäisen setin hinta on 59€, ja koko päivä, kolme settiä yhteensä vain 129€.

HUOM! Tilan vuoksi osallistujamäärä on rajallinen — varaathan paikkasi ajoissa!

LUNASTA PAIKKASI TÄSTÄ

TEKIJÄRYHMÄ:

JOHANNA HAUTASAARI on joogaopettaja ja Life coach, jonka keholliset harjoitukset vievät sinut tunnelmasta toiseen vapauttaen vanhaa ja tehden tilaa uudelle.

KATJA FRANGE on henkinen valmentaja, näkijä, kirjailija ja modernin mysteerikoulu Shamarian perustaja, joka avaa ovia syvälle ihmisyyden ja elämän ihmeeseen.

SONJA KAUNISMÄKI on itsetuntemus- ja ihmissuhdevalmentaja, Oikea Nainen -valmennuskonseptin luoja, jonka valmennukset ovat tunnettuja intensiivisistä, syvällisistä ja tietoisuutta avaavista hetkistä. ”Ihmisen mielenkiintoisin matka on matka itseensä”.

TINKA SJÖGREN on transformatiivinen valmentaja, ”spiritual being having a temporary human experience” ja Ihmismielen Sirkus -konseptin luoja, joka ohjaa katsomaan kohti sisäistä viisautta ja ihmiskokemuksen värikästä neroutta.

PÄIVI KASKIMÄKI on selvänäkijä ja Maya-astrologi. Kanssakulkija ja psyykikko.

PÄIVI HONKALA on Co-Rento Voimavarakouluttaja, Energiahoitaja, intuitiivisten rumpu- ja äänihoitojen tekijä. Päivi on moniosaaja, joka tukee työtänsä sydämellä ja antaumuksella.

Lepoparkin emäntänäkin hän häärii, ja kaikissa tapahtumaan liittyvissä asioissa ota rohkeasti Päivi Honkalaan yhteyttä p. 050 5323 611.

LUNASTA PAIKKASI TÄSTÄ

Paikka: Lepoparkki, Niinimäentie 15, Tottijärvi/ Nokia